Don't worry, be happy

Mulle aina kerrotaan, että oon positiivinen. Se saattaa olla jopa sana, joka kuvaa mua kaikkein parhaiten. Yhdellä sanalla. Lyhyesti ja ytimekkäästi. En oo mielestäni aina ollu samanlainen. En oo aina ajatellut positiivisesti. Muutama vuosi sitten oisin halunnu mennä jonnekin, mistä kukaan ei löytäis mua ikinä.

Toisaalta, kyllä kaikilla on joskus huonoja päiviä. Vaikka vaikutan aina iloselta, mulla on vieläkin tollasia päiviä. Joskus haluaisi vain itkeä, ja mun mielestä se on ihan okei. Mutta kaikesta pääsee yli. Oikeasti, mä rakastan elämää. Se on ihan normaali asia. Kaikillahan on elämä. Ei sitä yleensä tule edes ajatelleeksi. 

Silti se on jotain ainutlaatuista.

 

 Voisin luetella loputtomiin asioita, joita rakastan, ja siitä listasta tulis ainakin sata kertaa isompi kuin vihaamieni asioiden listasta. Rakastan tätä planeettaa, suuria kaupunkeja, ystäviä, naurua, lämpimiä halauksia, auringonlaskuja, kesäiltoja, valokuvaamista, kirjoittamista, tanssimista, näyttelemistä, jugurttijäätelöä, mansikoita, suklaata, kauniita maisemia, mekkoja, hameita, punaista huulipunaa, Gleetä, Pretty little liarsia, Taylor Swiftiä, kirjoja, Pottereita... Tää lista ei oikeesti loppuis ikinä!

Maailmassa on niin paljon vaihtoehtoja. Mun mielestä on ihanaa ajatella tätä elämää, ja sen mahdollisuuksia. Maailma tuntuu niin täydelliseltä, mutta samaan aikaan niin epätäydelliseltä.

 Eihän mikään tai kukaan ole täydellinen.

Oon silti sitä mieltä, että milloinkaan ei ole liian myöhäistä, ikinä ei kannata luovuttaa, mikään ei ole mahdotonta. Ehkä vaikeaa, mutta ei kai nyt sentään mahdotonta.